torstai 1. joulukuuta 2011

Painokokeiluja

Pirkon blogin ihanista painetuista teksteistä sain idean kokeilla kirjainleimasimia ja kangasväriä joustofroteelle... Tekstit on tähän saakka jääneet vähille siksi, että niiden tekeminen applikoimalla on kettumaista puuhaa. Kieltämättä tuli aika hauskat, ja tykkään jotenkin tuosta leimaamalla syntyneestä "kirjoituskonetyylistä", siis ettei ole ihan tasaisesti väriä.


Rinsessatekstin tein kahdella eri akryylilevyllä, PikkuAkka oli kokonaan yhdellä levyllä. Erilliset levyt oli kyllä parempi ratkaisu, oli melko vaikea saada tuo kaksirivinen onnistumaan kerralla. Näitä tehdessä syntynyt testitilkku lähti vaippapyykkirumbaan, eli päivittäin 60 asteen pesuun. Jos väri on edes jokseenkin tallella vielä jouluna niin painovärit pääsee laajempaankin käyttöön, oli niiden kanssa läträäminen sen verran hauskaa puuhaa! :D 

EDIT 1.1.2012 Tilkku on pyörinyt pesussa joka ilta nyt kuukauden ajan, ja kyllä se teksti vaan pysyy ja pysyy. Hieman haalistui ekan 10 pesun aikana mutta sen jälkeen on pysynyt ennallaan. Loistava juttu kyllä!!! :D

9 kommenttia:

  1. Tosi kivoja bodeja! :) Ite oon laiska tekemään bodeja ja aina ku näkee muiden tekemiä, niin huvittais, mut en saa aikaseksi kuitenkaan... Ja ihana tuo edellisen postauksen liivari!

    VastaaPoista
  2. Huippukivat bodyt! Kiva että sun kaltaisesi huipputaitava ompelijakin voi saada mun blogista jotain vinkkiä :D

    T.nimim. en-vieläkään-ole-uskaltanut-ryhtyä-bodyn-tekoon.

    VastaaPoista
  3. Toi kirjekuoripääntie on oikeesti aika kiva, sen kanssa pääsee helpolla kun ei tartte tehdä neppilistoja.... Kokeilkaa! ;)

    VastaaPoista
  4. Ai kun kivat bodyt. Tosi suloiset. En olisi kyllä ikinä sukonut, että väritpysyvät joustiksessa. Hyvä tietää, jos vaikka joskus saisi aikaseksi kokeilla. :) Mist tuo raitakangas on? Aivan ihanaa.

    VastaaPoista
  5. Raitakangas on Metsolasta, sitä oli viime kesänä myynnissä. Ihanaa on kyllä tosiaan minunkin mielestä! :)

    VastaaPoista
  6. Kangasväri vinkkinä kerrottakoon että nurinpäin pestynä (ei tietenkään onnistu kokeilu tilkun kanssa, mutta valmiin vaatteen kanssa kyllä) värit kestävät pidempään. Ja vaikka väri kestääkin 60asteen pesun, kannattaa (jos mahdollista) pestä 40asteessa.

    Kankaanpainanta on kivaa :)

    VastaaPoista
  7. Mä olen vähän huono huoltamaan vaatteita oikein... Kaikki päätyy vaippapyykkiin niinpäin kun sattuu olemaan... :D Siksi paras testailla pahimman mahdollisen mukaan... :D

    VastaaPoista
  8. Sulla on kyllä rohkeita kokeiluja eri tekniikoilla täällä. Hurjan mielenkiintoinen blogi! :)

    VastaaPoista