perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ihan höpö raitahepo

Kaikkein eniten meillä on pidetty bambujoustiksesta tehtyjä bodyja (tähdellistä ja kukallista). Ne on vaan niin hyviä! Bambukangas on mukavan venyvää ja pehmoista, helppo pukea ja mahtuu yövaipankin päälle kiristämättä. Molemmat on kestäneet käytön mukisematta, vanhempi on ihan uudenveroinen edelleen (kymmeniä 60°C pesuja takana), uudemmasta on valkoisista haaran nepeistä maali vähän jo lohkeillut.

Päätin siis tehdä vielä yhden bambuisen samaa kokoa. Inspiraation lähteenä toimi Kestovaippakaupan ihana raitavelour. :) Olisi tehnyt mieli tehdä vielä velourhousut kaveriksi, mutta jäi tekemättä kun ei niitä kuitenkaan tulisi pidettyä villahousujen päällä. Bambujoustofroteet ja resorit on ostettu Myllymuksuilta. Kokomerkinnän tein samaan tyyliin kuin hippomekkoseen, tällä kertaa Lasten Metsolan retropallotrikoon palloon. Tykkään tästä systeemistä omassa käytössä, ei laput kutittele niskassa. :) Valkoiset nepit olisi sopineet kivasti, mutta laitoin sitten kuitenkin maalaamattomat, ne kun kestää niin paljon kauemmin hyvännäköisinä.


EDIT 10.7.2011

Vihdoin oli hetken verran viileämpää niin että voitiin laittaa pitkähihainen päälle. Yllätyin positiivisesti, nuo raitahihathan näyttää kivemmilta mitä odotinkaan! :D Vaaleammat raidat on aavistuksen paksumpia kuin tummat, joten kun hiha rypyttyy kyynärtaipeessa, se rypyttyy raitojen mukaisesti ja näyttää minun silmään aika hauskalta. :)


2 kommenttia: