tiistai 23. elokuuta 2011

Yövaipatusta

M-koon vaipat alkaa olla jo yökäyttöön liian pieniä, joten ei kun tekemään isompia... Samalla päätin hankkiutua lopullisesti eroon reisiä aika ajoin vaivaavasta vaippaihottumasta, ja ompelin vaippoihin coolmax-paikat ulkopuolellekin. Idea ei ole minun, jossain olen tällaiset aiemmin nähnyt, mutta en kyllä millään muista missä... Traktorivaippa on ekana tehty, siinä on hieman pienemmät nuo ulkopuolen coolmaxit, mutta juuri ja juuri nekin yltää tehtävänsä täyttämään.


Sisäpinta on coolmaxia, ulkopinta joustofroteeta, kiinteänä imuna 2 kerrosta puuvillaista joustofroteeta (tarkoituksena lähinnä tukea täyttöaukko ja toimia levittäjänä, eli lisäimut tarvitaan aina).

Kuorivaipaksi ompelin vielä yhdet pitkät villikset, nämäkin käännettävät. Nämä on kyllä sen verran söötit että taitavat päätyä päiväkäyttöön myös...


EDIT 3.1.2012 Täytyy nyt tännekin kommentoida... Vaippaihottumasta päästiin kuin päästiinkin kokonaan eroon noin kaksi kuukautta sitten, nämä yövaipat oli kyllä avuksi mutta lopullisesti ihottuma katosi sillä hetkellä kun lopetettiin vastikkeen antaminen. Olen aivan järkyttynyt edelleen, eihän kesällä tullut pieneen mieleenkään että vaippaihottuman syynä voisi olla se, että tissin ohella alettiin antaa pieniä määriä vastiketta jotta äitikin saisi joskus vapaata. Kuvittelin että pissa muuten vaan alkaa muuttua väkevämmäksi iän myötä, mutta olin kyllä totaalisen väärässä, sen verran selvä ihmeparantuminen tapahtui heti kun vastike vaihdettiin tavalliseen maitoon.

4 kommenttia:

  1. Sun villahousut on tosi ihania, ja vaikuttavat myös hyvän mallisilta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Piirsin kaavan Myllymuksujen merinovillaisia puolipotkareita mukaillen (siis sinnepäin) ja viilailin sitten vielä tarpeen mukaan. Hyvin toimivat ainakin! :)

    VastaaPoista
  3. vautsi, taas sä olet väkertänyt vaikka mitä! Ihania <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sanne! :) Sit kun tulet seuraavan kerran käymään, opetan sut tekemään merinovillaiset puolipotkarit... Ne on pikkuisen kanssa (konttausikään saakka) ihan ehdottomasti kaikkein kätevimmät... :D

    VastaaPoista