keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Piip-piip-pikkulintu ja taskuvaippoja

Viime viikonloppuna Jyväskylässä järjestettiin ompelumaratoni. Olin kipeänä mutta onnekseni pääsin piipahtamaan paikalla. Olin piirtänyt tytöille applikointikuvan (toiveena lintu) ja tein sen itsekin kokeeksi paikan päällä. Royal-tuotteen Saija sponsoroi liimaharsot ja tukikankaat koko porukalle. :)


Linnun jalat on irrallaan roikkuvat. Lainakoneella ommeltu tikki jäi minun makuun hieman liian leveäksi ja harvaksi, mutta ihan ok tuotos tuli silti. Tytär tykkää erityisesti, kuten kaikista linnuista... :)


Lisäksi viime päivinä on tullut tehtyä taskuvaippoja. Lähtökohtana on vaippakaavan sijaan pikkarikaava, sillä halusin ehdottomasti sellaiset mitkä voi helposti pukea housuna päälle. Nepitys on aivan sivussa niin, ettei nepit varmasti paina jalan taipeeseen ja kiinnityskohta jää käden kohdalle jalkaan vetäessä. PUL on vuorattu ohuella trikoolla niin että täyttäminen on miellyttävämpää.


Säätövaraa on yksien neppien verran, eli pari senttiä puolellaan, enempää en halunnut ettei ylimääräinen siiveke hankaloita housuna pukemista, korkeudesta nämä kuitenkin pieneksi jää ennen kun leveydestä... Kiinnitys on neljällä nepillä puoleltaan niin että housut pitävät muotonsa varmasti ja pukeminen on mahdollisimman helppoa.
Lahkeensuut on toteutettu joustokantilla ja takana on kunnollinen leveä housukuminauha ettei imu pönötä (kuvassa imuna harso taiteltuna pötköksi). Olen oikein tyytyväinen siihen miten hyvin nämä istuu, eivät pussita edestäkään lähes ollenkaan vaikka ovatkin täytettävät. :)


14 kommenttia:

  1. Hieno lintu! Ja muutenkin pirteä body. :)
    Itsekin tarviis tehdä kesäksi kalsareita tuolle poijjaalle,josko se oppis kuivaks.. Voiko laittaa pelkästään Pul-kangasta ja trikoota sisä puolelle? Mä en ole koskaan tehnyt ainuttakaan vaippaa, joten olen vähän ulalla siitä touhusta :)

    VastaaPoista
  2. HeiDu > Sisäpinta kannattaa tehdä joustofroteesta jos haluaa märältä tuntuvan ja coolmaxista jos haluaa kuivapintaisen. Trikoon laitoin coolmaxin ja pulin väliin kun en tykkää siitä miltä pulin nurja tuntuu käteen... Näissä kun on täyttöaukko tuolla selkäkuminauhan alla, eli imuksi saa laitettua vaikka harson. Imut voi tehdä kiinteinäkin jos haluaa. Vaippojen kaavoja ja teko-ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka, suosittelen kokeilemaan, hauskaa ja palkitsevaa puuhaa, ja jos huolella tekee niin käytetyistä saa vielä hyvinkin materiaalien hinnan takaisin. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivan mallinen vaippa. Minkä kokoinen käyttäjä on? Mietin tuon meidän riekkujan vaippaa, kun tämä näyttää samalta kuin yksi hyvin toimiva. :) Voisin rohkaistua samaan. Nepit taidat laittaa prässillä? Minulla vaan pihdit ja eivät pysy millään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Taidankin tehdä tuosta joustofroteesta + pul -kankaasta ihan peruspikkarikaavalla kesäksi pöksyjä. Sehän on loistava, että tuntuu märälle,mutta ei kuitenkaan (ainakaan kaikki) tule heti läpi. Jos vaikka syksyllä olis sitte jo kuiva :)

    VastaaPoista
  5. Mimmi > M-koon vaippaa taitaa vastata tämä... Käyttäjä ei ole käynyt neuvolassa kohta puoleen vuoteen, mutta olisikohan 84cm suurinpiirtein ja joku 11-12kg.

    Heidu > Kannattaa muutama kerros joustofroteeta saumuroida tiiman muotoiseksi imuksi ja ommella sisäpintaan kiinni, niin imee vähän enempi eikä lorise lahkeesta ulos. Jos katsot tunnisteista kestovaipat, niin sieltä löytyy malleja harkkapikkareista, ne on kyllä varsinkin kesäkäytössä ihan huippuja. Joustofroteeksi kannattaa valita tencel, se kuivuu vähän nopsemmin kuin muut. :)

    VastaaPoista
  6. Meillä vähän pienempi käyttäjä, mutta kuitenkin alkaa olla enemmän M kuin S. Tähän asti ollut vain edestä suljettavia, joten nämä sivunepilliset ovat ihan uusi juttu meillä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihana väriyhdistelmä tuossa bodyssä!

    VastaaPoista
  8. Ihanaisia jälleen kerran!
    Tosi toimivan mallinen vaipatin <3

    VastaaPoista
  9. Mäkin ihailen tuota bodyn väriyhdistelmää. Todella hieno!

    VastaaPoista
  10. Heippa

    Mä oon käyttänyt reikävuorta taskujen sisässä kun en myöskään tykkää pulin tahmaisuudesta imuja laitettaessa. Toi reikävuori on ainakin meidän kaupassa trikoota edullisempaa.

    VastaaPoista
  11. ohna > Reikävuori onkin mainio keksintö, varmaan kuivuukin hujauksessa! :) Tartteekin kysellä seuraavan kerran kaupoilla käydessä... Kiitos! :)

    VastaaPoista
  12. Ihana body! Ja siisti lintu :)

    VastaaPoista
  13. heippa! siulla on aivan ihana blogi, onneksi löysin tieni tänne ;) tuo pikkarimallinen vaippa kyllä kuulostaa hyvältä ajatukselta... pitänee ruveta pohtimaan omaan natiaisen kohdalla.

    VastaaPoista