perjantai 30. syyskuuta 2011

Kääntövillapaita

Tein aiemmin merinovillaisesta siilineuleesta pitkälahkeiset kääntövillahousut. Nyt kun aamut on välillä olleet kirpakampia olen havainnut että nehän on vaippakäytön lisäksi vallan mainiot lämmikkeet! Siitä lähti idea tehdä niille pariksi paita. Taikun huovutusohjeen innostamana sain ostettua myös huovutusneulan, ja sittenhän tää lähtikin jo ihan lapasesta... :D


Kuva on siis huovutettu neulalla etukappaleeseen. UIJUI miten järkyttävän ihanaa puuhaa!!! :D


Kuva valmistui jo viikko sitten, loppupaita odotti lisää kangasta Myllymuksuilta... Tänään sitten leikkasin ja ompelin kasaan, melkein meinasi aivo mennä solmuun, aika monta osasta... Mutta hienosti onnistui sitten kuitenkin. :) Tein helmasta ja hiharesoreista ekstrapitkät, kauluskin on poolomallia, pitäisi pysyä pikkuakan lämpimänä. :)

torstai 29. syyskuuta 2011

Velourhousuja

Eräs vanha ystäväni haeskeli ruskeita retropallovelourhousuja... Satuin löytämään Kangashamstereista palan kyseistä kangasta ja pakko oli huutaa! :) Malliksi sain Kameleontin pussihousut (ihana leikkaus!) ja lisäjipoksi tein pallotaskut. Housut on kooltaan 104.


Vyötärölle matkin Me&I:n systeemin: resorista tehdyn kumpparikujan, joka on jokseenkin samanlevyinen kuin itse kuminauha. Ei pääse resori löpsistymään ajan kanssa, eikä myöskään tule paksua kurttua kuminauhan ympärille, mainio idea siis kaikkiaan. :) Taakse jätin aukon ja kumppariin ekstraa, eli pituutta voi muuttaa jos on tarvetta. Nappia en laittanut, se vaan painaisi ikävästi ja eihän sitä kumpparia tartte säätää kuin kerran, joten ompeluhommiin vaan.

Omalle tytöllekin piti tehdä pussihousut kun malli on niin ihana. Tein nämä ekana harjoituskappaleeksi, resorissa oleva aukko jäi tollein höröttämään mutta ulkopuolelta on ihan siisti. Paransin sitten systeemiä noihin retropalloihin niin että näyttää sisäpuoleltakin siistiltä. Hieman olis tehnyt mieli askarrella ruskeasta sydänvelourista pallotaskut, mutta sitten iski järki päähän: housujen koko on 86 eli pallojen reiän kanttaus olis ollut melkomoista nyhertämistä...


Tässä sitten vielä yksi pikkujuttu, mikä varmaan monille on itsestäänselvyys, mutta jonka kanssa itse takkusin pahemman kerran kun tein ekoja pallotaskuja viime keväänä. Eli siis ulkoreunan resoriin kannattaa ommella pieni aputikkaus sen jälkeen kun se on ommeltu taskun reunaan kiinni oikeat puolet vastakkain. Aputikin sisäreunan etäisyys reunasta on sama kuin haluttu kanttauksen leveys. Normaalisti ajelen ulkoreunan saumurilla, mutta ruskea lanka olis paistanut läpi joten tässä on nyt vaan kaks siksakkia.


Aputikin avulla resori on helppo kääntää tasalevyisesti, ja alle jää tasapaksusti kangasta.


Näin resori tikkaantuu kiinni ulkoreunastaan samalla kun sen huolittelee kaksoisneulalla. Resorin toinen reuna jää taskun sisäpuolelle, siksi olen varmuuden vuoksi huolitellut sen.


Tämähän ei todennäköisesti ole ollenkaan "se oikea tapa" tehdä tätä, mutta tällaiseen päädyin pähkäillessäni, kun en netistä löytänyt ohjetta.

EDIT 30.9.2011 Tässä vielä sovituskuva noista tytön housuista. Tykkään ihan hirmuisesti tuosta mallista! Harvoin tulee pidettyä ostovaatteita mutta tämä huuto.netistä löytynyt POPin body on vaan niin herkku just näiden pöksyjen kanssa... :)

EDIT 8.1.2012 Tuolla Ompeluelämässä nousi kysymys noiden resoreiden pituudesta. Itse leikkaan taskun reiän resorin normaalisti, noin 2/3 aukon reunan pituudesta. Ulkoreunan resorin leikkaan pidemmäksi (noin 90% reunan pituudesta), jolloin venytystä tulee vähemmän. Näin ollen tasku pysyy paremmin litteänä kun reuna ei kiristä, ja se on helpompi nupittaa kiinni pohjakankaaseen.

EDIT 17.1.2012 Tässä vielä sovituskuva, vaikkakin hurmaava malli varastaa kaiken huomion pöksyiltä!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Kuinka ompelen rukkaset?

Sammakkorukkaset aiheuttivat kovasti mielenkiintoa FB:n Ompeluelämää-ryhmässä, joten lupauduin laittamaan kaavan ja ohjeen blogiin. Ohje on nyt piirrettynä, meillä kun on toistaiseksi riittämiin noita rukkasia enkä tullut kuvanneeksi tekemistä. Tässä siis teille, saa käyttää omaan tarpeeseen mutta kaupallisesti ei. Pysykööt muksujenne sormet lämpiminä ja kuivina! :)

Tämä on kaava, skaalaa kädenkuvan mukaisesti oikeaan kokoon. Tyyli on vapaa, itse tekisin sen niin että skaalaisin näytöllä ja piirtäisin siitä sitten suoraan kaavamuoville.


Leikkaa kutakin palasta 2 kappaletta PUL-kankaasta ja 2 vuorikankaasta. Jätä saumavarat. Muista leikata toisen käden palaset peilikuvana!

Kirjo/applikoi/piirrä kädenselkään silmät tms vapaavalintaiset kuviot. Se on siis tuo pala jossa on kädenkuva.

Ompele peukalot paikoilleen, kankaan oikeat puolet vastakkain.


Ompele puolet rukkasen päälykankaista yhteen (oikeat puolet vastakkain).


Avaa ja ompele nurjalle puolelle ranteeseen kuminauha 3-askelsiksakilla.


Ompele toinen puolisko. Käännä peukku sivuun ompelun ajaksi niin ettei jää pahasti saumaan kiinni.


Ompele vuorit kasaan, niihin ei tule kuminauhaa joten voit ommella kerralla.

Käännä päälypuoli oikeinpäin, pujota vuori sisään. Vuoren oikea puoli jää siis luonnollisesti sisäänpäin.

Ompele kädentien ympäri vuori ja päälykangas toisiinsa kiinni.


Leikkaa joustokanttinauhaa sopiva pala, siis sellainen mikä renkaana venyy tarpeeksi että sen saa ommeltua tuohon kädentiehen. Ompele joustokantti renkaaksi ja venyttele ja ompele paikoilleen. Itse käytän siksakkia, tulee ihan kivan näköinen eikä ole niin tarkkaa osuuko alapuoli just kohdilleen.

Kommentoi tähän miten hyvät tuli ja linkitä ohje kun bloggaat rukkaset. :)

lauantai 24. syyskuuta 2011

Tähdellistä

Vielä kolme kuukautta sitten vannoin joustofroteisten imetyspaitojen nimeen, ja tuskailin trikoisen kesäpaidan kanssa kun joka syötön jälkeen oli jossain märkä läntti... Joustofroteisessahan pienet märät läntit häviää jälkiä jättämättä kun taas trikoo on heti lääsymärkä. Noh, nyt on tilanne sitten tyystin muuttunut. Ei enää tihku ylimääräistä tisseistä mutta hiki virtaa kyllä... Ah, ihanat hormonit! :\ Eli kerhossa ja muskarissa joustofroteinen paita on tällä hetkellä painajainen, toisin kuin trikoinen. Pitikin näitä sitten pari tehdä kiireen vilkkaa. :)


Punaisen tein ekana, tuli tosi mukava päällä (hiharesorit on ehkä vähän liian tiukat, tarkoituksella kokeilin tuollaista pussimpaa mallia) mutta muuten en ole täysin tyytyväinen: uusi pätkä JNY:n punaista tähteä osoittautui ihan eriväriseksi kuin aiemmin tilaamani kirkkaanpunainen (siilimekon tein aikanaan siitä). Tämä uusi on tuollaista haalistuneen punaista mistä en sitten niin tykkääkään. Pariksi sille löytyi kyllä kiva raitainen, jossa on ihan samaa punaista, ja resorikin on samaa sävyä kuin raidallisen tummempi. Jälkikäteen totesin että tuli liiankin tylsä kun kaikki on niin samaa, eikä ole mitään applikointiakaan. Olisi pitänyt laittaa vaikka mustat resorit pääntiehen ja hihoihin! Oliivi-ruskea tähti syntyi tähtikankaan jämäpalasta ja puolen metrin pätkästä oliivinvihreää bambutrikoota (vai olikohan se tencel, jompikumpi). Selkäkappaletta on jatkettu tähdellä ja edessäkin on jatkos luukun resorin alla. Joka tapauksessa tästä tuli todella mieleinen! Jotenkin sopivan rokkaava minun makuun. :)


Tällaisen tunnustuksen sain Inkeliinalta, TanjaV:ltä ja Sanilta, kiitos!!! :D


Sitten tähän kysymyspuoleen:
  1. Lempiruoka: Kasvislasagne.
  2. Lempimakeiseni: Suklaa.
  3. Lempiluettavani: Tolkien tietenkin... :D Viime aikoina en ole pahemmin ehtinyt lukemaan mutta uudemmasta tuotannosta Jan Guilloun koko repertuaari on kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen.
  4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Applikointi.
  5. Lempielokuva: Taru Sormusten Herrasta -trilogia. Niin upeasti toteutettu pienintäkin yksityiskohtaa myöten, että menee vanhalle fanillekin täydestä. :)
Eteenpäin laitan tämän Taikutille :)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Valtra T171

Rekkamiehelle syntyi uusi paras kaveri, jonka isukilla on traktoreita, joten pitihän pojalle tehdä traktoripaita. :) Oleellisin juttu oli tässä se että traktori on tunnistettavissa oleva Valtra!!


Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle näistä konehommista, tämän tekeminen oli jo oikein kivaa! :D Etukuormaajan oikean tukivarren olisi voinut laittaa mustalla, ja kauhaakin jouduin vähän lytistämään että mahtui kunnolla etukappaleelle, mutta muuten olen kyllä oikein tyytyväinen kuvaan.

EDIT 28.1.2012 Sain sovituskuvan, melkoinen hymypoika! :)





Sain tunnustuksen Hannalta, Taikulta ja Jonnalta. Kiitos! :)


Pitäisi sitten kertoa kymmenen uutta asiaa itsestä. HUH! KYMMENEN! No, yritetään:
  1. Yritän pitää kovin henkilökohtaiset jutut pois julkisesta blogista. ;)
  2. Haluaisin hankkia huovutusneulan, en vaan ole saanut aikaiseksi.
  3. Söin viime viikonloppuna omalla kasvimaalla kasvanutta maissia.
  4. Olen lukenut Tarun Sormusten Herrasta 12 kertaa kannesta kanteen.
  5. Tykkään ratsastaa ilman satulaa. Siis hevosella.
  6. Olen luonnoltani yltiörehellinen.
  7. Siitä on joskus riesaa.
  8. En koskaan lähetä kiertokirjeitä eteenpäin.
  9. Mutta ehkäpä jätän tulkitsematta tunnustukset kiertokirjeiksi! :D
  10. Minimoin kuitenkin eksponentiaalisen kasvun ja siitä mahdollisesti seuraavan inflaation omalta osaltani jakamalla tämän eteenpäin vain yhteen paikkaan: Kukikkaat Kuosit -blogille. :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Pienet sammakot


Tytöllä ei ollut hanskoja jotka olisivat pysyneet kädessä... Nyt on! :) Nämä PUL-tilkuista ommellut pikkusammakot ovat kovasti mieluisia ja pitävät tassut lämpiminä babyfleecevuorin ansiosta. Parit saa vapaasti valita sillä kahta samanlaista ei ole... :D

lauantai 10. syyskuuta 2011

Papukaijamekko

Facebookin kangashamsteriryhmästä löytyi aarre: puolen metrin pala Metsolan vanhaa raitakuosia. Se oli aivan pakko huutaa, kun värit oli meille niin täydelliset. Edellinen papukaijabody on jo käynyt pieneksi, joten piti tytölle saada uusi vaate tuon meidän rakkaan lemmikin kuvalla. Tällä kertaa uskaltauduin tekemään suoraan valokuvasta, ja täytyy kyllä sanoa että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tästä tuli ihana!! :) Kaveriksi tekaisin ruohonvihreästä joustiksesta pussihousut.


Tässä vielä applikointi lähikuvana (klikkaa auki niin näet täysikokoisen). Olen tarkoituksella käyttänyt mustalla applikointia niskassa, sillä tässä tapauksessa vihreän kurkkiminen lankojen välistä on toivottavaa. Siniotsilla kun on luonnostaan sellainen upea ominaisuus, että jokaisen höyhenen reunaa koristaa musta "kampa" pieniä ohuita karvoja, ja höyhenten liikkuessa nämä mustat koristeet näyttävät melkein psykedeelisiltä.


Tässä vielä sovituskuva, lisätty 11.9.2011.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Pienen rekkakuskin paita

Tällainen paita syntyi pienelle rekkakuskille, koko 74 ja mallina isin rekka. Materiaalit on joustofroteita, hihat raidallista bambujoustofroteeta ja applikaatio velouria ja joustofroteeta. Paidan takakappale on vaalean turkoosi.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Päivänkakkaratakki

Ruttunutun ihanan Möökön innostamana otin kesälomareissulle mukaan virkkuukoukun ja vanhoja 7-veljestä -lankoja. Virkkaaminen on varsin mukavaa autopuuhaa, paljon mukavampaa kuin kutominen, kun on vaan yksi putoileva työväline ja yksi purkuva silmukka! :D Takki valmistui reissun aikana mutta vuoritus kestikin sitten "vähän" pidempään. Tarkoituksena oli laittaa ruskeaa pallotrikoota, mutta eihän se käynyt kun siinä on harmaa nurja puoli... Joten tilasin ruskeaa tencel-trikoota Myllymuksuilta ja vuoritin takin sillä. Lopputuloksesta tuli ihanan painava, jotenkin ylellisen tuntuinen takki. Napitkin meni uusiksi, alunperin ostin tähän isot, tummanruskeat, neliön muotoiset puunapit, mutta kun reikiä tuli noin tiuhaan ja korjaus olisi tarkoittanut koko takin purkamista, niin hain uudet napit, nämäkin ihanat puiset mutta pienemmät kuin ensimmäiset.


Tässä vielä muutama kuva tytön päällä. Ihan mahdoton kuvattava tuo väkkärä...


keskiviikko 31. elokuuta 2011

Isäntä

Late Lammas -sarjan viimeinen hahmo on tietenkin isäntä, applikoituna XL-kokoiseen miesten paitaan.


Tässä ehkä luistellaan hyvän maun rajamailla, mutta pitihän kuvan olla saajalleen mieleinen... :) Enkä usko että Aardmankaan niin pahastuisi siitä että isäntä hieman hengähtää hyvin ansaitun tuopposen ääressä rankan työpäivän päätteeksi. :)



Muut sarjan hahmot:

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Piparkakkumekko

Tämä on pyörinyt mielessä jo pidemmän aikaa - siitä lähtien kun kesällä kävin Myllymuksuilla ja iskin silmäni raitatrikooseen. Samalta reissulta raidallisen kaveriksi tarttui pallollinen, mutta nyt vasta ehdin toteuttamaan mekkosen. Ja aivan ihanahan siitä tuli, ainakin minun mielestä! :D Neidillä ei toistaiseksi pahemmin mielipiteitä näistä jutuista ole, joten nautin täysin siemauksin kun vielä jonkin aikaa saan pukea sen oman mieleni mukaan... ;)


Parantelin kaavaakin hieman, kavensin ja muokkasin pääntietä. Sydän on applikoitu veloureista ja helma kantattu samalla punaisella. Velourit on ostettu Kestovaippakaupasta, muut materiaalit Myllymuksuilta neppejä lukuunottamatta (löysin ruskeat läpivärjätyt metallinepit paikallisesta ompelukoneliikkeestä, eipähän lohkeile maali!). Mekkosen kaveriksi sopii nuo aiemmin tekemäni raitatrikoopöksyt, neiti tekee hampaita joten nyrkki on tiukasti suussa...


Kuva lisätty 30.8.2011.

tiistai 23. elokuuta 2011

Yövaipatusta

M-koon vaipat alkaa olla jo yökäyttöön liian pieniä, joten ei kun tekemään isompia... Samalla päätin hankkiutua lopullisesti eroon reisiä aika ajoin vaivaavasta vaippaihottumasta, ja ompelin vaippoihin coolmax-paikat ulkopuolellekin. Idea ei ole minun, jossain olen tällaiset aiemmin nähnyt, mutta en kyllä millään muista missä... Traktorivaippa on ekana tehty, siinä on hieman pienemmät nuo ulkopuolen coolmaxit, mutta juuri ja juuri nekin yltää tehtävänsä täyttämään.


Sisäpinta on coolmaxia, ulkopinta joustofroteeta, kiinteänä imuna 2 kerrosta puuvillaista joustofroteeta (tarkoituksena lähinnä tukea täyttöaukko ja toimia levittäjänä, eli lisäimut tarvitaan aina).

Kuorivaipaksi ompelin vielä yhdet pitkät villikset, nämäkin käännettävät. Nämä on kyllä sen verran söötit että taitavat päätyä päiväkäyttöön myös...


EDIT 3.1.2012 Täytyy nyt tännekin kommentoida... Vaippaihottumasta päästiin kuin päästiinkin kokonaan eroon noin kaksi kuukautta sitten, nämä yövaipat oli kyllä avuksi mutta lopullisesti ihottuma katosi sillä hetkellä kun lopetettiin vastikkeen antaminen. Olen aivan järkyttynyt edelleen, eihän kesällä tullut pieneen mieleenkään että vaippaihottuman syynä voisi olla se, että tissin ohella alettiin antaa pieniä määriä vastiketta jotta äitikin saisi joskus vapaata. Kuvittelin että pissa muuten vaan alkaa muuttua väkevämmäksi iän myötä, mutta olin kyllä totaalisen väärässä, sen verran selvä ihmeparantuminen tapahtui heti kun vastike vaihdettiin tavalliseen maitoon.

perjantai 19. elokuuta 2011

Vuhku vahtikoira ja tunnustus

Late Lammas -sarjan tekeminen jatkuu, Nooran ja Onnin äiti sai paitaansa Vuhku Vahtikoiran.


Applikaatio oli varsin työläs, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. :) Kuva olisi värien puolesta sopinut paremmin vihreään tai ruskeaan apilajoustikseen, mutta sarjassa on Late Lammas -hahmojen lisäksi agendana myös "värisuora", joten punaiselle päätyi... Tässä vielä vinossa valossa otettu lähikuva, jätin kuvan melko isoksi niin erottuu nuo yksityiskohdatkin (klikkaa auki niin näet täysikokoisen).


Muut sarjan hahmot:

Pikku Piltin Jonnalta sain tällaisen makoisan tunnustuksen:


Tunnustuksen henkeen kuuluu paljastaa muutama juttu:
1. Lempiväri: ruskea
2. Lempiruoka: kasvislasagne
3. Lempipaikka: sauna

Eteenpäin laitan tämän aivan ihanalle rocKing'sKidi -blogille. :)

maanantai 15. elokuuta 2011

Kerttuja kerrakseen

Tilasin kerttuvelourin jo toukokuussa tämä haalari mielessä siinnellen, mutta tietenkin sain sen ommeltua vasta kun on jo KIIRE: edellinen velourhaalari on auttamatta pieni ja kelit sen verran vilpoiset että tarve on kova. Haalari on kauttaaltaan vuoritettu Kangastukusta tilatulla pikkupalloisella puuvillatrikoolla, limenvihreä resori on Myllymuksuilta. Muokkasin kaavaa leventämällä hihoja ja lahkeita, pidentämällä keskiosaa ja suurentamalla haarakiiloja. Tämän pitäisi olla 80cm mutta aikahan sen näyttää koska jää pieneksi, tällä hetkellä on juuri sopivasti reilu. :)


Eipähän tämäkään ihan suorilta onnistunut... Kerttujen kohdistelu oli varsin mielenkiintoista puuhaa, ja toisen takakappaleen kohdalla keskittyminen herpaantui. Näin ollen taakse keskelle jäi alunperin rivi kertunviipaleita. :P Purin siis takasauman ja kavensin toista puolta selän kohdalta puolisen senttiä. Kyllä kannatti! Leveyseroa ei huomaa mistään ja kertut asettui nätisti. :) Tässä kuvat selkäpuolesta ennen ja jälkeen:


Tässä vielä yksi missä näkyy keskikappaleen kertut. Ei nekään ihan tasan kohdallaan ole mutta sinne päin... Ajatuksena oli että vetoketjut ainakin menee kerttujen välistä kauniisti. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinut olla ihan hauska jos keskiosa olisi ollut yksiväristä valkoista tai vihreää, ja siihen olisi applikoinut yhden vähän isomman kertun... Mutta oli tämä kyllä tällaisenakin ihan riittävän työläs! :D

lauantai 13. elokuuta 2011

Retroilevat kirahvit

Onnekkaan sattuman kautta sain Royal-tuotteen Saijalta yllärilahjana puoli metriä limeä kirahvitrikoota. Kankaan vihreä on melkein kirkuvan kirkas, mutta se, että toinen puolikas kangasta on "takaapäin kuvattu" innosti minut tekemään tästä mekkosen tytölle. Sitten piti vaan löytää yhdistelmä mikä sopisi sekä kirahvikankaaseen että meidän garderoobiin: mangonkeltainen bambusingle Myllymuksuilta yhdistettynä tummanruskeaan resoriin sai kokonaisuuden sopivan retrohenkiseksi. Lopputulos on oikeastaan varsin hauska ja piristävä lisä tyttären vaatevalikoimaan. Eniten tykkään keltaisella velourilla kantatusta helmasta. :)


Kaula-aukon resorin purin kertaalleen kun huomasin että olin leikannut liian pitkän resorikaistaleen ja lopputulos pönötti. Harmi vaan että huomasin sen vasta kun nepit oli naputeltu paikoilleen: purkamista oli kamalasti. Alkuun pääsi ärräpäitä mutta sitten alkoi hymyilyttää kun muistin miten mummoni opetti minua pienenä virkkaamaan ja kun meni pieleen, totesi että ei se suoraan ompeleminen vielä ompelijaa tee, vaan se kun aina välillä purkaa. :) Mummulla on nyt ikää jo lähemmäs 90v eikä ompelut enää suju, mutta tuo kommentti säilyy aina ja siirtyy varmasti aikanaan myös tyttärelleni.

tiistai 9. elokuuta 2011

Pikkulammas Timppa

Nooran pikkuveli Onni saa tällaisen Timppa-paidan kokoa 80. :)


Timppa on originaalin peilikuva, kävi pikku vahinko ja unohdin kääntää kuvan ennen osien piirtämistä liimaharson paperiin. Lisäksi katkaisin TAAS kaksoisneulan ihan vaan helmaa kantatessa... Melkoinen tohelo! Kohta pitää alkaa miettimään peitetikkikoneen hankkimista - ainakin ennen kun koko koneen hinta on tuhraantunut kaksoisneuloihin!


Muut sarjan hahmot:

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Trikoopöksyjä

Tähän saakka neiti on pärjäillyt ihan pelkillä villahousuilla tai kesäkuumalla harkkapikkareilla, mutta nyt alkaa kelit viilenemään, joten tein ohuita trikoisia pökiä villisten/harkkapikkareiden päälle puettaviksi.


Kaavasta tuli aika kiva, sivusaumoja pöksyissä ei ole. Varsinkin nämä raidalliset on minusta jotenkin tosi ihanat. :) Näitä tarttee todennäköisesti surrutella vielä lisää syksyn myötä...