lauantai 8. syyskuuta 2012

Kissamaista

Saatiin kutsu synttärikemuille. :) Varoitusaikaa oli vaan muutama päivä, joten en kerennyt tilailemaan uusia kankaita, eikä vanhoissa ollut mitään just sopivaa, kun ei 110cm vaatteeseen oikein riitä mitkään roippeet... Isäntähän sen sitten totesi että senkun painat paljon kissoja (perheessä on useampia). Ja kun sen ajatuksen kerran päähän sai niin ei voinut muuta kuin toteuttaa... Tosi kiva kyllä tuli! :D


Se on kumma kun tähän saakka kissan piirtäminen on tuntunut ihan mahdottomalta, niin jotenkin se muuttui paljon helpommaksi kun piti aloittaa ajatus siitä lähtökohdasta, että kuva täytyy pystyä leikkaamaan sabluunaksi, joka pysyy hyvin kasassa (en osaa noita valotushommia). Ihan äkkipäätään syntyi kolme erilaista kattia, joita sitten länttäilin pitkin kangasta satunnaisessa järjestyksessä. Lopuksi tarvittiin vielä täytettä tyhjiin kohtiin, ja mikäs sen paremmin käy kuin pienet tassunjäljet (nämäkin siis sabluunalla toteutettuna). Tässä kaikki katit kuivatusvaiheessa kuvattuna (isoimman kisun korkeus 21cm), eli vähän kirjavalta näyttää kun osa on märkää:


Väri täytyy laimentaa joustikselle painaessa, jotta se imeytyisi kankaaseen ja pinta jäisi pehmeäksi. Tällä kertaa en lisännyt pigmenttiä laimentamisen jälkeen, vaan jätin kissat "haaleiksi", jolloin lopputuloksena on kiva murrettu oranssi-tiilenpunainen. Resorikin löytyi samaa sävyä. :)

Alla vielä kuvattuna kaikki osat irrallaan. Kokonaisuudesta olisi tullut parempi jos olisin malttanut pestä sabluunat välissä ja kääntää osan kissoista peilikuviksi, mutta olin laiska ja mukamas kiireinen... Pohjamateriaali on keltaista puuvillajoustofroteeta Hannan Kankaasta. Takakappaleesta unohdin kääntövaran, joten alarivin kissat jäi lopulta hännättömiksi...


24 kommenttia:

  1. Vau, kertakaikkiaan, Milla!!!!!!! Luulin, että joku uusi ihana kangas mut ei, vielä parempaa<3 Ihan oma alusta asti on aina ihan supermahtavaa :) ihania kissoja :)

    VastaaPoista
  2. Tää on kyllä niin upea! Sä oot kyllä taitava! Uutta kuosia kehiin vaan :).

    VastaaPoista
  3. Ooh! Aivan ihana!
    Saisko tätä kankaaksi asti? :D

    VastaaPoista
  4. Oi miten mahtava, ihania kisuja:)Olet tosi tosi taitava. Wau!!!

    VastaaPoista
  5. Aivan uskomattoman hieno! :)

    VastaaPoista
  6. Luulin, että joku uusi ihana kangas...mutta ihana! (vaikka en itse kissoista tykkääkkään :) tykkään isoista ja selkeistä kuvioista.

    VastaaPoista
  7. On kyllä jäjettömän upea kokonaisuus!

    VastaaPoista
  8. Wau!!! Sanat loppuu, ihan käsittämättömän makea!

    VastaaPoista
  9. Oi, oi, oi!!! Ihana kangas, tällaista ostaisin heti. Tää tunika on kyllä tosissaan uniikki!

    VastaaPoista
  10. Wau, tämä on kyllä huisin upea!!! Tällainen kangas napsahtaisi kyllä ostoskoriin jos jostain löytyisi :)

    VastaaPoista
  11. Ihana!! Tosi ilmeikkäät kissat! Kankaana olisi kyllä hieno :)

    VastaaPoista
  12. Ihan mielettömän ihana. Mä kans kyl suosittelisin että rupeat myös noita kuoseja suunnittelemaan ja tarjottelemaan eteenpäin (tai teettämään itse). Sinulla on silmää siihenkin hommaan =)

    VastaaPoista
  13. WAU! Ihan mieletön!!!! :) väritkin uppoo ihan täysin!

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikille ihanista kommenteista!!! :)

    VastaaPoista
  15. Eivoiollatotta!! Ihan sairaan kaunis! Yks parhaista mitä oot tehnyt. Ja NIIIIIN uniikki! <3 :)

    VastaaPoista
  16. Tää on aivan mahtava!!! Munkin on pakko hommata kangasvärejä, ei tästä tuu mitään ku kuolaan vaan näitä sun juttuja! :D

    VastaaPoista
  17. jos mä oiosin sä, niin osallistuisin tolla kuosilla metsolan kuosikisaan. LUPAAN sinua sitten äänestää! Kai olet sen huomannut. itelläni tuli heti mieleen, että tuo kangas olis tosi kiva niin että nuo kissat on semmosta samettipintaista kankaasta koholla olevaa.

    VastaaPoista
  18. Eksyin ekaa kertaa blogiisi ja ihania töitä kaikkineen! Taitava olet!

    VastaaPoista