torstai 31. maaliskuuta 2011

Pallotaskumekko

Halusin minäkin kokeilla noiden pallotaskujen tekemistä, joten kun aloin suunnittelemaan pikku-Hetalle mekkoa, piti siihen saada pallotaskut. Pieni sisäinen matemaatikkoni teki vielä kiusaa ja halusi taskuiksi kokonaiset pallot puolikkaiden sijaan... Mikä olikin ihan hyvä, ettei tullut ihan suora Metsola-kopio. Kissankuvien (Hetan lemppari) sijaan applikoinniksi tuli ihan yksinkertainen kukkanen, monimutkaisempi kuva kun ei olisi noiden pallojen kanssa sopinut.


Taskujen kanssa tuli tuherrettua hetken aikaa, enkä saanutkaan niitä ihan sileiksi kun ovat kiinni vaan reunoiltaan ja on venyvä kangas kyseessä. Mutta yllättävän siistit tuli kuitenkin, noin ensimmäisiksi...


Materiaalina joustofrotee, ruskea Myllymuksuilta ja keltainen Lasten Metsolasta. Resorit ovat Myllymuksuilta. Helmaan ompelin blogin osoitteen, se on toteutettu Epson Cool Peel T-Shirt -kalvolla puuvillanauhalle. Kuva siis tulostetaan kalvolle, joka sitten silitetään kankaaseen. Samalla systeemillä silitin niskaan blogin osoitteen sekä koko- ja pesumerkinnät. Sitten kun keksin näille lastenvaatteille sopivan tuotemerkin, tilaan kyllä kudottuja kangasmerkkejä niillekin...


sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Matkanallet

Tiedättekös kuinka turvakaukaloissa on sellaiset järjettömän kokoiset varoitustarrat juuri kriittisillä paikoilla pehmusteissa? Raivostuttavaa... Jos ne olisikin käyttöohjeet niin ymmärtäisin, mutta ei minua ainakaan kiinnosta tietää miten sanotaan "älä asenna airbagin kanssa" 26 eri kielellä... Kun siitä samasta aiheesta on myös hyvin selkeä kuva istuimen sivussa muiden käyttöohjeiden kanssa... :P

Noh, sain eilen vihdoin paketin Kestovaippakaupasta: ihanan lajitelman erivärisiä veloureita, joten ihan alkuunsa niistä syntyi tällaiset matkanallet.


Tässä vielä kuvat ennen...


... ja jälkeen.


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Raglan-hihainen body

Tykkään kovasti raglan-hihoista, koska niillä saa siististi useampia kuoseja samaan paitaan, joten pitihän sitä saada aikaiseksi myös vauvan body raglan-hihoilla.


Piti siis opetella tekemään neppilista hihasaumaan... Olipa väkertäminen, mutta ehkä seuraava on helpompi? Käyttökokemuksen perusteella tuohon olis tarttenut kolme neppiä, mutta sekin sitten seuraavaan... :)


Body ja applikointi on tehty Myllymuksujen bambujoustofroteista, punainen resori on samasta paikasta.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Punaista ja keltaista

Mulle kanssa! Parina päivänä olen tytölle pukenut tuon kukkabodyn ja tykkään siitä kerta kerralta enemmän, joten täytyi sitten itselle tehdä samanlainen. Nyt on kuvassakin väri lähempänä totuutta. :)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Sammakko

Postiluukusta kolahti jonkin aikaa sitten pala ruohonvihreää tenceljoustista Neppulasta. Tilasin sen kun ajattelin kokeilla vaippoihin, mutta olin pudota pyrstölleni kun näin värin! :D En ollut ollenkaan tajunnut että ruohonvihreä on sitä todella kirkkaanvihreää, vähän turhankin kirkasta minun makuun. Onneksi kuitenkin ystäväni tykkää noista todella kirkkaista väreistä, ja kun kysyin mikä yhdistelmä olisi mieluinen pienelle Waltteri-pojalle, sain vastaukseksi että ruohonvihreää ja sammakko. Siitä se ajatus sitten lähti...

Ensin ajattelin tehdä jonkun hupsuttelevan sammakkohahmon, mutta pienen tuumailun jälkeen totesin, että suloisempaa ei ole kuin ihka oikea lehtisammakko! Taiteellista vapautta otin hiukan siinä, että muutin valkoisen vatsan keltaiseksi, jotta se erottuisi paremmin taustasta. Kiipeilyalustana sammakolla on peikonlehti, jonka yhdessä poimussa on pikkuinen tasku. Valkoinen bambujoustis ja kirkkaanoranssi resori (joka sekin olisi jäänyt meillä käyttämättä mutta sopii tuon vihreän kanssa mainiosti) ovat Myllymuksuilta. Puvun koko on 86, kaavat Ottobrestä hiukan sovellettuina.


Tässä vielä applikaatio kokonaisuudessaan, osa menee selkäpuolelle. Ruohonvihreää lankaa ei tietenkään löytynyt varastoista, eikä sunnuntaina ollut kauppaankaan asiaa, joten sammakko on applikoitu limenvihreällä ja peikonlehti tummanvihreällä. Kotikutoisesta ratkaisusta syntyi sitten kuitenkin ihan kiva efekti, joka erottaa sammakon lehdestä vaikka vihreä kangas on sama molemmissa.


VINKKI: Tätä tehdessä hoksasin vihdoin ja viimein (hidas olen, tiedetään) miten tuo kaula-aukon resori pitää tehdä... Tähän mennessä olin surauttanut resorin saumurilla renkaaksi ja sitten paikalleen (hyvä resoriohje löytyy Ruttunutun blogista), jolloin liitoskohdasta tulee tosi paksu. Kaksoisneulojakin sain tuhottua jo useamman paksua kohtaa tikatessa... MUTTA kun resorin ompelee renkaaksi suoralla tikillä ja levittää reunat ennen asennusta, liitos jää puolta ohuemmaksi ja kaksoisneulat pysyy ehjänä :)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kukkabody

Tästä piti tulla vähän sellainen "välityö", jotain nopsaa vauvalle Lasten Metsolan blossom-kankaasta ennen kun vaihdan saumuriin vaaleat langat. Mutta tulikin sitten aikamoinen herkku! :) Eteen on applikoitu yksi kankaasta erilleen leikattu kukkanen, takakappale on kokonaan kukkakangasta. Värit on kuvassa vähän todellista hailummat, todellisuudessa keltainen on ihan kirkas keltainen ja resorit kirkkaan punaiset. Ihastuin tähän keltaisen ja punaisen yhdistelmään niin että varmasti tulen käyttämään toisenkin kerran...

torstai 17. maaliskuuta 2011

Höpsö hurtta

Tällainen höpsö hurtta lähti ystävälle testiin. Lisäsin applikaatioon ensimmäistä kertaa "3D-osia": koiran kieli ja toinen korva ovat erillisiä lärpäkkeitä. Saas nähdä miten pysyvät paikoillaan... Jännittää muutenkin, ensimmäiset oikeat käyttäjäkokemukset tiedossa... :)


Joustofroteet ja resorit ovat Myllymuksuilta, koiran punaruskea velour Kangaskuusta Jämsästä. 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Leijona

Olen koukussa applikointiin... Ihan sormet syyhyää. Tällä kertaa syntyi tällainen body neidille.


Peppuun tuli vielä lisäksi tassunjälki... :D Ruskea joustofrotee ja keltainen resori ovat Myllymuksuilta, samoin kuin leijonan keltainen joustofrotee ja harjan oranssi bambujoustofrotee. Hihat ovat Lasten Metsolan Metsola-raitaa.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Vauvalle body

Innostuin kokeilemaan bodyn tekemistä vauvalle. Ensimmäisestä tuli liian pieni ja hihojen liitoksesta liian jyrkkä, mutta tästä toisesta tuli jo ihan kiva :) Kankaana Lasten Metsolan ruskea clover, joka oli alennuksessa ja josta siksi raaskii tehdä näitä koekappaleita...


Maitotyttöpaidoista on todettava että toimivat aivan erinomaisesti. En käytä mitään muuta enää! Nyt kun öinen ylivuoto on jo jossain määrin hallinnassa, olen havainnut myös sellaisen seikan että coolmax-vuoraus toimii hienosti myös ilman "liivinsuojia" taskuissa, sillä joustofrotee on itsessäänkin hyvin imevää kangasta. Eli jos ei kovin paljoa vuoda, niin saa paita vähän kastua mutta vuoren ansiosta ei tunnu pahalta. :)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Juhlamekkoprojekti

Viikko on vierähtänyt juhlamekkoja väsätessä. Itselle tällainen simppeli bambujoustofroteinen imetysluukulla ja tietenkin Maitotyttö-merkillä (huivi on ostettu, laskeskelin että toimii myös puklurättinä)...



...ja sitten tietenkin tyttärelle mekkonen samoista materiaaleista. Rinnuksiin on applikoitu kukkanen valkoisesta bambujoustofroteesta. Bambu on kiva materiaali, kangas on ohutta, miellyttävän tuntuista, laskeutuu nätisti ja hohtaa hiukkasen. :)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Lehmä edestä

Tässä on nyt ollut vähän taukoa M-koon vaippoja väsätessä, mutta toissailtana iski inspiraatio tehdä lehmä. Illan ratoksi piirsin ja leikkasin, eilen applikoin ja tänään viimeistelin paidan. Applikaatiosta tuli huomattavasti siistimpi kuin edellisestä, jee! Lehmän valkoiset osat on fleeceä (bambu, vaippakäyttöön ostettu) ja tuntuu ihanan pehmoiselta käteen, saas nähdä tykkääkö neitokainen... Ympärilleen lehmä sai hiukan hillitymmän paidan luonnonvalkoisesta joustofroteesta ja Metsolan ruskeasta apilakuosista. Tämä paita sai ensimmäisenä myös Maitotyttö-merkin hihaan ja pesulapun niskaan, nyt näyttää jo aika ammattimaiselta. :) Josko tätä kehtaisi käyttää jo julkisellakin paikalla?


perjantai 25. helmikuuta 2011

Kengurutaskusta

Lehmäpaitaa muutaman päivän käyttäneenä voin todeta että tumma tasku vaalealla pohjalla tekee sen mitä pitikin: pienentää mahaa! :) Visuaalisen illuusion avulla siis, ei todellisuudessa... :D

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Maalaismeininkiä

Lehmä sai kaveriksi kasan traktoreita! :) Tuli ehkä liiankin kirjava paita (selkä on keltainen), mutta en voinut vastustaa kiusausta! Ja kyllähän tuo on niin iloinen ettei voi olla hymyilemättä kun sen päälleen pukee. :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Applikointia

Nyt kun on tuo tekninen osuus suunniteltu (korkeampi tasku toimi vallan mainiosti), voi harjoitella kaikkea hauskaa... :D Olen sattuneesta syystä viime aikoina tuntenut suurta sympatiaa lypsykarjaa kohtaan.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Melkein valmis

Tällaisten kanssa nukuin viime yön, ja nyt alkaa kyllä olla aikalailla sellainen kuin pitääkin. Paita on siis sisäpuolelta vuorattu coolmaxilla tissien kohdalta, ja vuorin kiinnityksessä on täyttöaukot joista coolmaxin ja paidan väliin saa sujauttaa liivinsuojat (paidansuojat?) yöllisiä maitosuihkuja varten. Ainoa korjaus mitä tähän tarvitaan on että tuosta taskusta täytyy tehdä vielä pari senttiä korkeampi, kun tässä tiukemmassa paidassa alempi läppä ei roiku niinkuin siinä ensimmäisessä, joten suojat sijoittuu ylemmäksi.

Liivinsuojien kanssa piti hiukan ihmetellä, kun alunperin suunniteltu BR PUL + bambupuuvillafleece osoittautui tukalaksi. Ei se BR PUL vaan hengitä riittävästi... Joten tein suojat babyfleecestä (eriste, keltainen) ja bambupuuvillafleecestä (imu, ruskea).

Babyfleece on kyllä vinha materiaali, pisarat ja höyry menee rakenteesta heittämällä läpi, mutta toiseen kankaaseen imeytynyt neste ei sitten menekään, kun fleecen kuidut ei näyttäisi johtavan kosteutta lainkaan. Jos ette usko niin tehkääpä koe: pöydälle pinoon alimmaksi taiteltua harsoa, sitten babyfleece, nippu harsoa ja toinen babyfleece. Siihen kun tiputtelee vettä päälle, pinta tuntuu kuivalta, ylempi harsokerros kastuu ihan märäksi, kun taas alempi harso pysyy kuivana. :) Eli jos oltaisiin tekemässä ihoa vasten tulevia liivinsuojia, kannattaisi tehdä "babyfleece-sandwich", imu vaan väliin... :D Paidan kanssa kuivaliinakerrosta ei tarvita kun tuo coolmax hoitaa sen homman.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Coolmax-testi

Coolmax oli testissä viime yön, ja ihan hyvinhän se ihoa vasten toimi! :) Ongelmaa olikin sitten siinä, ettei liivinsuojat oikein pysyneet paikoillaan löyhästi harsitun liukkaan kankaan alla, joten paita märkänä heräsin. Täytyy ommella kunnolla kiinni ja tikata napakat taskut liivinsuojille niin varmasti toimii oikein hyvin. Fleecen coolmax voittaa kyllä siinä että se on niin ohut, eli ei haittaa normaalikäytössä eikä tee paidasta tönkköä, vaikka fleece onkin kuivaliinaominaisuuksiltaan parempi. Joten testin voittajaksi julistettakoon coolmax, vaikka yövaippakäyttöön menee kyllä tuo baby-fleece...

Nyt kun testit on testattu, tilailin lisää coolmaxia, Sampsukalta löytyi kivoja värejäkin, saan taskuista paidan väriin sopivia. :)

perjantai 18. helmikuuta 2011

Fleecekankaissa tosiaan on eroja

Pahoilla ennakkoluuloilla varustettuna lähdin eilen illalla saunan päälle testaamaan Myllymuksuilta saapunutta baby-fleeceä. Alkuun laitoin sen paidan alle ihan ompelematta siinä pelossa että edellisen fleecetestin pistely ja kutina toistuisi. Mutta mutta... Sehän tuntuikin hyvältä! :D Ihanaa. Testasin vielä kastelua ennen kun uskalsin harsia paitaan kiinni. Hienosti toimii kyllä, vesi aivan suorastaan katoaa jälkiä jättämättä. Yön nukuin harsitun fleecen ja liivinsuojien kanssa: toimi moitteettomasti. Ainoa huono puoli on se, että kangas on hieman paksua ja lämmittää, lähinnä noin kesäkäyttöä ajatellen, talvellahan se on vaan plussaa. :)

Testailin myös noita muita kuivaliinakankaita jonkin verran. Polyestermokka tuntuu kivalta käteen ja kuivaliinanakin toimii hyvin, mutta ei jousta tippaakaan joten ei sovellu paitaan. Coolmax tuotti pettymyksen, siinä vesi leviää sivusuunnassa sen sijaan että menisi suoraan läpi. Kuivaliinaneulos tuntuu käteen niin "tekokuituiselta" että kylmät väreet menee, vähän niinkuin liitutaulua raapiessa, joten sitä en halua edes kokeilla... :P Coolmaxille täytynee kyllä antaa mahdollisuus ja harsia kappale paitaan kiinni ensi yöksi.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Villataskukokeilu

Nyt on sitten nukuttu ensimmäinen yö ilman liivejä reiluun 4 kuukauteen. Juhuu! :) Tämän ylellisyyden mahdollisti villaneuloksesta ensimmäisen kokeilupaidan sisäpintaan ommeltu kaistale johon oli liivinsuojia varten tikattu taskut. Lanka oli siis vauvaneuleisiin tarkoitettua superwash-käsiteltyä 100% merinovillaa (Mondial Sidney -lanka FiinaNeuleesta). Tämä kyseinen kaistale on kudottu vitosen puikoilla, nyt kahteen kertaan pesukoneessa 60 asteessa rääkätty, hyvin rääkin kestänyt ja oikein pehmoinen ja mukava. :)


Kovin kovaa ylivuotoa ei viime yönä tainnut tullakaan, joten aamulla tipottelin varmuuden vuoksi vielä lämmintä vettä tisseille jotta sain testattua miltä tuntuu ihan märkänä.

Sitten vähän tämän testin tuloksia:
  • Tuntui kertakaikkiaan lähes hävyttömän ylelliseltä ja lämpimältä ihoa vasten, ei tuntunut pahalta edes heti saunan jälkeen jälkihiessä.
  • Normaalikokoiset liivinsuojat ei pysyneet ainakaan tässä väljemmässä leikkauksessa kunnolla nännien päällä kun pyörin ja hyörin yön mittaan. Toisaalta villakaistale toimii varmaan sellaisenaankin, ainakin pienempien vuotojen tapauksessa, vaikka kohdalla ei olisikaan liivinsuojaa. Taskujen ja suojien suurentaminen ja testaaminen napakammalla paidalla voisi kuitenkin olla ihan paikallaan.
  • Ei imaise nestettä mitenkään kovin nopeasti. Kastelun jälkeen jonkin aikaa tuntui kostealta, mutta onneksi sentään lämpimän kostealta. Noin 10 minuutin jälkeen kostea tunne oli kadonnut kun villa oli ehtinyt tehdä työnsä.
  • Villaneulos tuntuu aika paksulta, vaikka lanka onkin hyvin ohkaista ja neulos harvaa. Päivän touhuissa lämmittää vähän liikaakin vaikka ei hiosta, eli ihan "all-around-paitaan" ei sovi, vaikka talvisessa yöpaidassa onkin aivan ihana.
Eilisen mittaan syntyi lisäksi vielä yksi retrohenkinen peruspaita, tällä kertaa Metsola-raitaa. Kaula-aukkoa on suurennettu jonkin verran edellisestä. Tartti vähän hätäiseen tehdä niin että ehtii toinen näistä hyvistä pesuun kun toinen on päällä... ;)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kaava kohdallaan

Kavensin kaavaa ja siirsin kainaloita vähän ylemmäs. Tein uudella kaavalla ihan peruspaidan ilman taskuja tai applikointeja. Nyt istuu hyvin ja tuo Metsolan blossom-kuosi on kyllä kieltämättä varsin herkullinen. Luukkukin on sopivan napakka. Tästä tuli mieleinen. :)

Testailua

Nyt on paita testattu ja pestykin kertaalleen. Testin tuloksena totesin että ainakin vaalea kengurutasku tummalla pohjalla korostaa mahaa sen sijaan että peittäisi sen... :D Vaikka kätevä se kyllä on. Toinen huomio oli sitten se että nuo luukun läpät lerpattaa molemmat. Alempaan ompelin kuminauhan jo heti lähtökohtaisesti, mutta se jäi liian löysälle. Nyt sitten kirpeän pakkasaamun ratoksi leikkasin sivusaumat auki, purin luukun reunojen saumat ja lisäsin resorit kumpaankin. Vaikuttaisi hyvältä, vaikka seuraavaan ne pitää vetää vielä paria astetta tiukemmalle. Tätä ensimmäistä en kyllä enää fileroi, kelvatkoon yöpaitana jos ei muuten :)

Niinjuu, nyt on tilaukseen laitettu 40 cm kutakin kuivaliinakangasta. :) Lisäksi ikuisena luonnonmateriaalien ystävänä kudoin kokeilumielessä superwash-käsitellystä 100% merinosta paksuilla puikoilla omaa kuivaliinaa. Eilen illalla pala pyöri vaippapyykin mukana 60 asteessa. Ei huopunut eikä kutistunut, mutta sen verran oli liukasta että solmukohdista lähti purkumaan. Eli kun tiukkaan tikkaa solmukohdat paitakankaaseen niin pitäisi toimia... Jatkan testaamista.