maanantai 20. helmikuuta 2012

Vastatuulta yötesteissä

Vähän niinkuin aavistelinkin... Painijaleikkauksen keskiosa ei pysy kuivana yökäytössä. Lisäksi ilmeni toinen ongelma: liivinsuojat eivät pysy paikoillaan kun vuoraukseen ei voi tikata taskuja (vuoraus on pintakankaan nurjalla, eli tikkaukset näkyisivät päälle). Onneksi tuli testattua! Ja suurkiitokset ystävälleni testailusta! :) Vähän liikaa alkaa olla hankaluutta, joten hylkäsin painijaleikkauksen tyystin ja siirryin seuraavaan, eli vaakaluukkuun jossa luukun reunat on nostettu hihasaumaan ja luukku on kaarrettu alaspäin.


Olen testaillut aiemmin tällä idealla tehtyä paitaa, ja olen kyllä ollut oikein tyytyväinen. Yötesteihin tätä ei edes tarvitse laittaa, koska ajatus on sama kuin alkuperäisessä. Alkuperäiseen verrattuna plussaa on se, ettei luukun alapuoli pääse lerpahtamaan kun leikkaus on jo valmiiksi alas kaareva. Tein itselleni vielä toisen paidan testiin, samalla kokeilin ystävältäni saatua kehitysideaa ja siirsin täyttöaukot yläreunaan. Tähän kaavaan ne sopivat tosi hyvin, ja liivinsuojat saa helpommin vaihdettua kesken yötä (vanhassa mallissa aukot oli vuorauksen alareunassa). Kangas on kaapissa kohta vuoden marinoitunut aarre, punainen hippikukka. Ihana! Ja nyt myös viimeistä suirua myöten käytetty. Pitäisi ostaa enemmän näitä silloin kun on saatavilla, mutta ei raaski kun maksaa niin hurjan paljon...


Patenttiongelmaa selvittelin eteenpäin ja löysin tällaisen venäläisen patentin. PRH:sta kysellessä selvisi, että tälle on uutuustutkimus tehty Euroopassa, joten ei ole boobin patentin vastainen siitä huolimatta että erona on vain luukun nosto hihasaumaan. Näin ollen minäkin uskaltaudun tekemään saman tempun hyvillä mielin. Venäläisen patentin alkuperäistä dokumenttia ei ole saatavilla, eikä se ole voimassa Suomessa, joten ainakaan toistaiseksi se ei rajoita Maitotyttöjen tekemistä mitenkään. Täytyy seurailla miten tilanne kehittyy, jos joskus hakevat patenttia myös Suomeen, löytyy sitten se alkuperäinen dokkarikin ja voin rajoittaako myös raglan-leikkauksen.


Olen saanut tunnustuksen *marjuskalta* ja Marilta! Kiitoksia kovasti molemmille! :) Tunnustus tulisi laittaa eteenpäin viiteen blogiin, joissa on alle 200 lukijaa. Laitan kuitenkin vain yhteen: Suvituksen huvituksia on ihana uusi tuttavuus, suosittelen! :)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Pikkareita

Suurensin pikkarikaavaa (harkkahousuja siis) mielestäni ihan vähän vaan ja laitoin pökiin 86-laput... Taitaa koko olla kyllä lähempänä 92. Tyttö on nyt ~83cm, kyllä nämä jalassa pysyy mutta ei vielä istu tarpeeksi hyvin minun mielestä, sen verran on väljää. Ongelma onneksi korjaantuu ajan kanssa! :) Tarttee varmaan tehdä välikoko vielä...


Imuja on nyt minun mielestä riittävästi: 2krs puuvillajoustis + 2krs mikrokuitufrotee tiiman muotoisena kiinteänä imuna + sisäpinnan tenceljoustofrotee. Etuosan kosteussulun olen nostanut ylös saakka, se kun tuntuisi olevan kriittisin paikka. Tykkään kyllä tästä kaavasta tosi paljon, pikkareista tulee ihanan ohuet kun ulkopinnan tekee trikoosta (+PUL luonnollisesti). Trikoolla saa myös kivan lookin kun voi yhdistää kaksi eri kuosia samoihin pöksyihin. Joustokanteista tykkään sen takia, että niillä välttää kumpparikujan "paakkuisuuden" (vaikka kuminauha olisi kyllä aika paljon edullisempi vaihtoehto).

Muistakaa osallistua arvontaan! :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

1v-synttäriarvonta!

Tänään tulee kuluneeksi vuosi ensimmäisen Maitotyttöpaidan valmistumisesta. Juhlan kunniaksi järjestetäänkin nyt sitten blogin ihka ensimmäinen arvonta!


Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, osallistumisaika päättyy 26.2. Arvonta on rajattu blogin lukijoille, eli nimesi tulee löytyä lukijapaneelista (voit toki liittyä lukijaksi arvonnan aikanakin). Lisäarpoja voit ansaita seuraavilla konsteilla: 
  1. Linkittämällä ylläolevan kuvan omaan blogiin
  2. Tykkäämällä Maitotytöistä facebookissa
  3. Jakamalla fb-sivun omalla seinällä facebookissa
Yhteensä on saatavilla siis neljä arpaa! Kerro kommentissa kuinka monella arvalla olet mukana ja millä konsteilla arvat on ansaittu. Kerro kommentissa myös haluttu palkinto ja suluissa pyydetyt lisätiedot. Epäkelvot kommentit hylätään armotta joten ole tarkkana! ;)

Sitten ne palkinnot, vaihtoehtoja on seuraavasti:
  1. Lyhythihainen Maitotyttö-imetyspaita (koko ja väritoive)
  2. Lyhythihainen aikuisen naisen t-paita Maitotytön tyylillä (koko ja väritoive)
  3. Lapselle applikoitu paita (koko, kuvan aihe ja väritoive)
  4. Kangaspaketti koottuna allekirjoittaneen jemmasta (3 toiveväriä)
Kaikkien osallistuneiden arpojen joukosta arvotaan 27.2. yksi voittaja.

EDIT 16.2. Lisään muutaman huomion ettei tarvitsisi hylätä arpoja...
  1. Muista laittaa haluamasi koko! Värin ja aiheen puuttumisen tulkitsen siten, että saan niiden suhteen vapaat kädet, mutta kokoa en voi keksiä. En kysele lisätietoja ennen palkinnon tekemistä (jos palkinnoksi sattuu osumaan 1-3).
  2. Väritoive = väritoive, ei kuositoive! Jos olisi tarkoitus toivoa loppuunmyytyjä Metsolan kuoseja, niin kaikkihan niitä toivoisivat.
  3. Vain numero 3 sisältää applikoinnin, painatuksen voin tehdä aikuisen paitaan.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Maitotyttö on nyt Maitotyttö®

Patentti- ja rekisterihallituksesta tuli tänään paperit: Maitotyttö on nyt logoineen päivineen rekisteröity tuotemerkki eli Maitotyttö®! :)

tiistai 7. helmikuuta 2012

Muskarimekko ja testipaitoja

Muskari siirtyi vuodenvaihteesta uusiin tiloihin, ja siellä on aika vilpoista... Yleensä tyttö on melkoinen kuumakalle, mutta nyt tartti tehdä lämpimämpää vaatetta. Froteinen mekko kokoa 86 syntyi ihanan blossomin ja Kimperin raitojen yhdistelmänä. Taskujen reunat ja helman ajelin ompelukoneen kaksois-overlock-ompeleella.


Lisäksi on tullut tehtyä lisää Maitotyttöjä. Edellisen postauksen yötestiin tarkoitettu paita oli susi, joten piti tehdä uusi. Epäilen kuitenkin hiukan tuota resoriratkaisun toimivuutta yökäytössä: jos tissi pääsee mulahtamaan keskiosan alle, se kastuu ja tuntuu inhalta. Näin ollen tein testiin toisenkin version; vuoritin keskiosankin coolmaxilla, ja käänsin aukkojen reunat vuorin avulla. Käänteet vahvistin framilonilla etteivät pääse lerpahtamaan. Toiveesta vaihdoin näihin kumpaankin luukun reunan kumpparin nappikumppariksi, jolloin kireyden saa säätää oman mielen mukaan. Jos osoittautuu hyväksi, siinä voisi olla hyvä uusi ominaisuus kaikkiin Maitotyttöihin...


Sain toisenkin testaajan: sinne suunnalle lähti  kaksi t-paitaa "mainostekstillä". Näistäkin toinen on resoriversio ja toinen coolmax-framilon-versio. Itse tykkään kyllä resoreista enemmän, mutta jos ne ei toimi yökäytössä niin sitten ei... Luonnonvalkoinen joustis on taattua Royal-tuotteen laatua, puhtaanvalkoinen puolestaan on muualta ostettua, valitettavasti ei niin laadukasta... :P Mutta raitojen kanssa piti olla puhdas valkoinen, joten josko se testikäyttöön kelpaisi.


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ruiskukkaa uusilla kaavoilla

Kaavan viilailu jatkuu, ja raaskin sitten viimein leikata ruiskukka-froteenkin. :)


Imetysaukot toimii mainiosti ja on vanhaan malliin verrattuna helpommat käyttää: ei tarvitse siirtää kuin yksi kerros kangasta pois tieltä. Yläluukun reunaresori on vahvistettu, eli ei pääse löystymään edes ajan kanssa ja aarteet pysyy piilossa silloin kun pitää pysyä.



Ratkaisevaa tuleekin nyt olemaan, miten tämä toimii yökäytössä, eli kastuuko tuo keskellä ihoa vasten oleva suikale vai ei. Kaverille lähti tällainen testiin (toiveena toppi/hihaton).

maanantai 30. tammikuuta 2012

Uikkari!!

Uimapuvun ostaminen on tuskallista puuhaa. Vähän niinkuin alusvaatteiden ostamista sillä lisävaatimuksella, että niissä pitää näyttäytyä julkisella paikalla. Sain raskauden jälkeen hankittua jonkinlaisen uikkarin, mutta se tietenkin unohtui uimahalliin ja joku keräsi parempaan talteen, kun ei löytötavaroista löytynyt. Arrrggghhhh että otti päähän! Apuun riensivät ihanat Ompeluelämän mammat, sain linkin jenkkiläiseen kauppaan, josta löytyi tämä aivan täydellinen uikkarikangas. Siitä sitten vaan vanhan (raskautta edeltävän, nykyisin hieman epäsopivan) lemppariuikkarin mallilla uutta tekemään. Henkselit menee selässä ristiin, kanttaus on tehty joustokanttinauhalla kaksoisneulalla. Tykkään!!! :D


Maitottö-imetyspaidat saivat oman Facebook-sivun. Sivulle tulee päivitykset uusista myyntiin tehdyistä malleista, ja tarkoituksena olisi tehdä myös kierrätyskansio vanhoille, käytetyille Maitotytöille. Käykäähän tykkäilemässä jos aihe kiinnostaa! :) Lisäsin perustietoa sisältävän Maitotyttö-imetyspaidat -välilehden myös blogin yhteyteen.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Kovan onnen kukkaset

Olen tosiaan harjoitellut painamista, erityisesti froteille. Bambujoustis on meidän suursuosikki, joten painoin tytölle bodyn, jossa oli keltaisella pohjalla oransseja kukkia ja ruskeita pilkkuja. Hölmöyttäni silitin liian kevyesti, enkä kuvannut ennen ensimmäistä pesua.... Ja niinhän siinä kävi että kukat haalistuivat tosi pahasti. :( Harmitti niin paljon että uhallakin päätin tehdä toisen. Keltainen bambujoustis oli liian vähissä, joten päädyin tällaiseen väriyhdistelmään.


Silitin intohimoisesti ja kuvasin ennen pesua. Nyt sitten vaan peukut pystyyn että pysyy... Puuvillalla on kyllä pysynyt moitteettomasti, mutta jos bambussa on joku juttu ettei tartu yhtä hyvin... Sitten en kyllä kolmatta tee! Kaveriksi tein merinovillaiset puolipotkarit, joiden pohjat vahvistin kalastavalla karhulla, tuo muksu kun tuppaa kuluttamaan ne puhki alta aikayksikön.


Tässä kokeilin ekaa kertaa KAM-neppejä. Kieltämättä niiden asentaminen on melkoisen leppoisaa puuhaa, ja pysyvätkin paremmin kiinni kuin metallinepit, jotka tyttö nyppii auki joka välissä. Pihdit ja nepit on Royal-tuotteesta ostettu. :)

EDIT 28.1.2012 Ainakin ensimmäisen pesun pysyi ihan hienosti! :)

torstai 26. tammikuuta 2012

Maitotyttöjä

Aloitin vuoden alussa projektin, tarkoituksena tehdä Maitotyttöjä myyntiin yhteen paikkaan... Sitten tuli tuo kaavamuutos, joten joudun aloittamaan projektin alusta. Muutaman paidan ehdin jo tekemään vanhalla kaavalla, ja laitoin ne nyt huutonettiin, käykääpä kurkkimassa! :) Verottajalle lähtee luonnollisesti tiedot kaikista myydyistä Maitotytöistä.

1. Vaaleanpunainen lyhythihainen paita, hihat luonnonvalkoiset, resorit tummanpunaiset.


2. Limenvihreä lyhythihainen paita, hihat luonnonvalkoiset, resorit kirkkaanpunaiset (kiitos Emeli resorista!), taskussa painettu punainen kukka.


3. Luonnonvalkoinen pitkähihainen paita, hihat punaiset, edessä painettu teksti "rättiväsynyt ikionnellinen".


Jokaista mallia on tehty vain 3 kappaletta, S, M ja L, eli ei varmasti tule kerhossa vastaan. Kaikissa on materiaalina laadukas, Royal-tuotteelta ostettu puuvillajoustofrotee. Rintojen kohta on vuorattu coolmaxilla, vuorin väliin voi sujauttaa liivinsuojat tai rinnanlämmittimet tarvittaessa. Oikealla puolella edessä on pieni tasku.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Patenttihämmennystä ja uusia kaavoja

Sain vihdoin käsiini BOOBin patenttidokumentin. Melkoisen hämmentävää luettavaa, ovat osanneet kirjoittaa sen niin, että se kieltää käytännössä kaikki vaakaluukut, joissa alempikin kappale on vaakaan leikattu ja luukku rajoittuu sivussa pystysaumoihin. Vielä enemmän hämmentää, että tiedän Suomessakin yrityksiä, jotka kyseisen mallin imetyspaitoja valmistavat, vaikka patenttirikkomuksesta voi vaatia korvauksia myös jälkeenpäin. Hurjaa.

Tämän innoittamana palasin piirustuspöydän ääreen ja tein kokeeksi kaksi paitaa erilaisilla sisäpuolen luukkuratkaisuilla. Olen viime aikoina harjoitellut myös joustofroteelle painamista, nyt onnistuu jo tosi hyvin: sekä ÄITI!-tekstit että taskujen kukat on painettu. Erityisen iloinen olen siitä, että osaan nyt lantrata värin niin, että se imeytyy kunnolla kankaaseen, eikä lopputulos jää yhtään karkeaksi. :) Molemmissa paidoissa on yksivärinen ruskea takakappale, materiaalit on ostettu Royal-tuotteesta raidallista joustista ja coolmaxia lukuunottamatta.


Ensimmäisen luukun tein niin, että nostin alaluukun sivusaumat vinon raglan-sauman puolelle. Luukun yläreunan käänsin alas kaarevaksi. Tuli oikein toimiva, parempi kuin vanha kaava, mutta taitaa olla melko harmaalla alueella vieläkin tuohon patenttivaatimukseen verrattuna...


Lillaphant-blogin Sanna vinkkasi tuolla Ompeluelämää-ryhmässä, että kannattaisi kokeilla "painijanselkä"-leikkausta imetysluukkuun. Suurkiitos Sannalle tästä! :) Tykkään kyllä tuosta leikkauksesta ihan sikana, vaikka tässä koekappaleessa jäikin keskeltä liian leveäksi. Coolmaxin täyttöaukkoineen laitoin luukun ulompaan puoliskoon.


Ehdoton plussa tässä on se, ettei alapuolen luukku pääse löpsistymään ajan saatossa ja henkarissakin tämä pysyy siististi. Seuraavaksi sitten ystävälle tekemään tällaista, hän kun on toisen muksun kanssa imetyksen alkuvaiheessa ja maitoa tulee paljon, eli pääsee tämäkin ratkaisu (etenkin coolmax-osuus) kunnolliseen testiin... :)

Toistaiseksi näyttäisi kuitenkin siltä, että "painijamalli" pieksee kirkkaasti alkuperäisen kaavan. Olen siis kiitoksen velkaa BOOBille, olisi jäänyt muuten kokeilematta. ;) Kahlasin vielä patenttijulkaisut läpi, eikä tällaisen tekemiselle näyttäisi olevan esteitä...

torstai 5. tammikuuta 2012

Novascotiannoutaja

Vanha ystäväni on intohimoinen tolleriharrastaja ja sai kesällä kolmannen lapsensa. Nyt vihdoin nähtiin pitkästä aikaa, joten tein vauvalahjaksi (puolivuotiaalle - kröhöm) liivimekon kokoa 80. Koiran korva on irtomallia ja mekko on kantattu vaaleanpunaisella. Pakettiin lähti lisäksi myös kuvan "kaava" ja käyttölupa, ystäväni kun ompelee itsekin lastenvaatetta (blogikin löytyy). :)


maanantai 2. tammikuuta 2012

Maija Maitoparta

Muistattekos tämän misun? Sehän on Maija Maitoparta ikimuistoisesta Pekka Töpöhäntä -elokuvasta! Tyttö sai mummilta joululahjaksi ihanat kudotut harmaavalkoraitaiset villasukkahousut, joten piti tehdä mekko joka sopii niihin. Raidallinen trikoo on kierrätettyä, samoin raitakankaan vuorina toimiva valkoinen trikoo. Hihat on yksinkertaiset ja samasta kankaasta on sivuilla taskut. Mekko on kokoa 86 (tai isompi, aika näyttää koska jää pieneksi).


tiistai 27. joulukuuta 2011

Pommilintu

Isäntä sai joululahjaksi bambujoustofroteiset olohousut, joissa on reidessä applikoituna Angry Birdsin pommilintu. Lintu on myös tasku iPodille, ja otsan valkoinen kiilu neppari, jolla tasku pysyy kiinni. :) Kuulemma tasku ei ole ihan ideaalikorkeudella, mutta sen perusteella, paljonko pökät on olleet jalassa, on kyllä riittävän hyvät (kuvauksen ajaksi ei saanut pois).


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Hevonen

Paras ystäväni omistaa ex-ravuriruunan, jonka kanssa minäkin olen käynyt maastoilemassa. Joulupakettiin päätyy tällainen bambujoustofroteinen paita (koko M), tietenkin Leevi-ruunan kuvalla. :)


Kuva onnistui minusta tosi hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan (vain 5 applikoitavaa palaa), hevonen on tunnistettavissa ja näkyy siitä Lepan ihanan lempeä luonnekin. :)


lauantai 17. joulukuuta 2011

On the road

Ystävättären muksuilla (tyttö 3v ja poika 1v) on yhteissynttärit. Äiti tykkää kovasti vihreästä on the roadista, joten tein sisaruksille samisteluvaatteet. En halunnut ihan suoria metsola-kopioita tehdä joten yhdistelin yksivärisiin joustiksiin, tytölle poltettua oranssia ja pojalle ruskeaa. Mekossa on helmassa autokankaasta alavara, siitä oli tarkoitus ensin tulla raita autoja helmaan mutta se näyttikin sitten pöllöltä. Näin on parempi. :)

torstai 15. joulukuuta 2011

Haaste!

Haastan jokaisen kangashamsterin osallistumaan keräykseen 20cm kangaspalan hinnalla! Klikkaa "lahjoita"-linkkiä alla olevasta kaavakkeesta ja laita sen jälkeen tämä omaan blogiisi. Keräyksen perusti Eripari-blogin Anni. :)



  



Saat lisättyä tämän blogiisi klikkaamalla tekstieditorin tilaan "Muokkaa HTML-koodia" ja lisäämällä seuraavat:

<center>
<div class="post-body entry-content" id="post-body-6724787525262666890">
<object codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,0,0" data="http://www.unicef.fi/files/unicef/lipas_flash/lipas.swf?id=24293856" height="336" type="application/x-shockwave-flash" width="160"><param name="movie" value="http://www.unicef.fi/files/unicef/lipas_flash/lipas.swf?id=24293856" />
<param name="allowScriptAccess" value="always" />
<param name="wmode" value="transparent" />
</object>&nbsp;&nbsp;</div>
</center>

perjantai 9. joulukuuta 2011

Lumiaura

Ompeluelämää-ryhmässä on käynnissä joulukalenteriarvonta, ja lupauduin tekemään paketin joulukuun toiselle päivälle. Voittaja toivoi 140cm paitaa pojalle joka tykkää kovasti koneista. Traktorit on kuitenkin niin nähty jo, että päädyin tekemään talvisemman koneen: Sisu-merkkisen kuorma-auton kääntöauralla.


Pohja on JNY:n turkoosia tähtijerseytä, applikointi velouria. Silmät ehkä aavistuksen karsastaa, se on niin pienestä kiinni... :D Paidan leikkasin vapaalla kädellä annettujen mittojen mukaan, onnistui mielestäni tosi hyvin nuo hihojen istutukset. :)

lauantai 3. joulukuuta 2011

Lapinporokoira

Pukinkonttiin eräälle pienelle lapinporokoiran emännälle lähtee tällainen liivimekko koossa 104. Kuva on valokuvan perusteella tehty perheen omasta koirasta. Väritys valittiin siten, että sopii mahdollisimman monenväristen vaatteiden kanssa. Ainakin vaaleanpunainen, pinkki, punainen, keltainen, musta ja ruskea menee tän kanssa mainiosti. :)


Oikealla puolella on lisäksi tassutasku, kun tämän ikäluokan lapset on yleensä aika villeinä taskuihin. :)

torstai 1. joulukuuta 2011

Painokokeiluja

Pirkon blogin ihanista painetuista teksteistä sain idean kokeilla kirjainleimasimia ja kangasväriä joustofroteelle... Tekstit on tähän saakka jääneet vähille siksi, että niiden tekeminen applikoimalla on kettumaista puuhaa. Kieltämättä tuli aika hauskat, ja tykkään jotenkin tuosta leimaamalla syntyneestä "kirjoituskonetyylistä", siis ettei ole ihan tasaisesti väriä.


Rinsessatekstin tein kahdella eri akryylilevyllä, PikkuAkka oli kokonaan yhdellä levyllä. Erilliset levyt oli kyllä parempi ratkaisu, oli melko vaikea saada tuo kaksirivinen onnistumaan kerralla. Näitä tehdessä syntynyt testitilkku lähti vaippapyykkirumbaan, eli päivittäin 60 asteen pesuun. Jos väri on edes jokseenkin tallella vielä jouluna niin painovärit pääsee laajempaankin käyttöön, oli niiden kanssa läträäminen sen verran hauskaa puuhaa! :D 

EDIT 1.1.2012 Tilkku on pyörinyt pesussa joka ilta nyt kuukauden ajan, ja kyllä se teksti vaan pysyy ja pysyy. Hieman haalistui ekan 10 pesun aikana mutta sen jälkeen on pysynyt ennallaan. Loistava juttu kyllä!!! :D

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Napinläpiä

MLL järjestää täällä meilläpäin joululahjakeräyksen, joten kävin minäkin hakemassa pakettikortin kirjastolta ja tein lahjan 1v tytölle. Pakettiin päätyi trikoolla vuoritettu kerttu-velourliivimekko kokoa 86.


Luulin että tuon yläreunan joutuisi tikkailemaan, mutta sepäs asettuikin tosi nätisti ihan ilman silittämistä! Päätin siis jättää tikkaamatta ettei mene pilalle. Taakse ompelin pesulapun molemmista kankaista läpi, toimii samalla tukena. Isoille puunapeille tein kahdet napinlävet, tulipa vihdoin harjoiteltua sekin, en meinaan ole ennen tehnyt napinläpiä tuolla koneen "automaatilla". Blogiosoitteen jätin tästä pois (tällaiset jutut on kivempi antaa anonyyminä) taitoin vaan lapun niin että näkyy "handmade unique item". Yläkuvassa mekko on isommalla asetuksella, alhaalla lähikuvassa pienemmällä. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, vähän jopa harmittaa kun meillä ei tytölle tule liivimekkoja pidettyä ollenkaan...